Hyvät HAI:n jäsenet!

Tässä Vesa Puiston naseva ja ajankohtainen mielipide liittyen isännöinnin hinnoittelutapoihin ja paljon porua herättäneeseen viestinnästä erillisesti laskuttamiseen. Vahva lukusuositus! Vesa Puisto on HAI:n jäsen.

Tuomo Nenonen, puheenjohtaja

 

Helsingin Sanomien kirjoituksessa (Koti 4.9.) paheksuttiin isännöintialan tapaa laskuttaa asiakkaitaan (taloyhtiöitä) viestintätehtävistä eli useimmin paperisten tiedotteiden lähettämisestä osakkaille ja asukkaille. Kirjoituksen näkökulma asiaan oli korostetun mustavalkoinen ja kaipaa selvennystä.

Isännöintiä myydään yleisimmin kuukausiperusteisella hinnoittelumallilla, joka isännöintiyrityksestä riippuen pitää sisältää kaiken tai vaihtoehtoisesti vain minimin isännöitsijälle asunto-osakeyhtiölain mukaan kuuluvista tehtävistä loppujen tehtävien perustuessa erillisveloituksella suoritettavaan lisätyöhön. Yleensä palvelu- ja hinnoittelumalli on näistä jälkimmäinen.

Lainsäädännössä tai missään muuallakaan isännöitsijän tehtäväkenttää ei ole täsmällisesti vakioitu etenkään viestinnän määrän tai tavan suhteen. Siksi isännöintisopimuksessa voidaankin sopia hinnoittelu­perusteista ja palvelupaketeista melko vapaasti.

Ongelma on kuitenkin se, että taloyhtiön ostaessa isännöintipalveluita tärkeimmäksi valintakriteeriksi nousee lähes aina isännöitsijän kiinteän kuukausiveloituksen määrä. Eri isännöintitoimistojen palveluiden sisältökuvauksiin ei osata tai haluta kiinnittää huomiota. Tuijotetaan vain kuukausihintaa. Tämän vuoksi isännöitsijän on pakko tarjouskilpailuissa painaa kuukausiveloituksensa mahdollisimman alas, ja toiminnan kate on otettava jostain muualta eli erillisveloituksista.

Viestintä on osa isännöitsijän työtä, mutta työstä tulee maksaa hänelle ihan samaan tapaan kuin kenelle tahansa. Joko osana kiinteää (korkeampaa) kuukausiveloitusta tai sitten erillisveloituksen mukaan. Lisäpalveluita ei pidä tässäkään kuvitella saavansa ilmaiseksi.

Ongelman ydin on siis huono osto-osaaminen. Asunto-osakeyhtiöt valitsevat isännöitsijän edullisimman kuukausiveloituksen perusteella ja sitten ”yllättyvät” siitä, että isännöitsijä suorittaa myös erillisveloitettavia töitä, jotka on kuitenkin eritelty isännöintisopimuksessa. Tätä ei ole joko osattu tai ­haluttu sopimusta tehtäessä ymmärtää.

Alan eri liittojen välinen kissanhännänveto ja keskustelu isännöinnin lisäveloituksista on kuitenkin vain lillukanvarsi taloyhtiöiden todellisten ongelmien joukossa. Niistä yksi merkittävin on korjausurakkasopimuksissa käytetty ”kahden vuoden takuuaika”.

Tosiasiassa kahden vuoden takuussa on kysymys urakoitsijan tekemien rakennusvirheiden virhevastuuajan lyhentämisestä kahteen vuoteen. Ilman vastuun katkaisevaa sopimusehtoa vastuuaika olisi kymmenen vuoden mittainen.

Vastuun lyhennys on vain markkinoitu kahden vuoden takuuna. Siksi se menee lähes aina sellaisenaan läpi taloyhtiön urakkaneuvotteluissa. Sopimusehdon takia taloyhtiö kustantaa kahden vuoden jälkeen urakoitsijan tekemien rakennusvirheiden korjaukset itse.

Taloyhtiöt voisivat säästää jo pelkissä korjausurakoissa moninkertaisesti isännöitsijän erillisveloitukset, jos huomio vain kiinnitettäisiin oikeisiin asioihin eikä keskityttäisi säästön hakemiseen väärästä paikasta.

Vesa Puisto
kiinteistölakimies ja asunto-osakeyhtiöoikeuden väitöskirjatutkija
Helsinki
Lisätietoja teemasta saa kirjoittajalta.




Pin It on Pinterest